Itsensä on niin helppo unohtaa

Kolmas lapsi, muutto kaupungista maalle, iso rakennusprojekti, irtisanoutuminen vakinaisesta työstä, päätoimiseksi opiskelijaksi ryhtyminen, työttömyys, äidin äkillinen kuolema. Tuossa joitakin aikoja taaksepäin elämässäni oli kolmen vuoden ajanjakso jolloin tapahtui liikaa asioita. Isoja asioita, isoja muutoksia. Paljon hyvää, mutta myös surua ja ikävää. Mausteena tietenkin ne pienemmät murheet, joita elämällä aina on tarjota.

Olen lykännyt ja lykännyt tätä postausta, kun olen miettinyt miten lähtisin kirjoittamaan omasta elämäntapamuutoksestani. Sillä eihän keski-ikäinen, jonkin verran omiin tapoihinsakin kangistunut lähde tuosta vaan muutoksia tekemään. Ei ei, aivan liian vaivalloista, sillä ajan ja energian saa kyllä menemään ihan normiarjenkin pyörittämiseen. Ei siinä mitään ylimääräisiä muutoksia kaivata. Tuon kolmen vuoden aikana en edes nähnyt mitään tarvetta miettiä omia elämäntapojani. Kaikki oli mielestäni niiden osalta kunnossa. Keskityin vain elämään arkea ja käsittelemään mielessäni isoja  muutoksia, joita tuntui pompsahtelevan nurkan takaa vähän väliä.

Kaiken lisäksi voin mielestäni ihan hyvin. Tein ja toimin, yritin pysyä muutosten vauhdissa. Ja pysyinkin, kaikki mitä piti tuli aina tehtyä. Ilo ja nauru jäivät kuitenkin hiljalleen taka-alalle, putosivat kelkasta. Mutta eihän sen niin väliä. Tärkeintä kai, että velvollisuudet tuli hoidettua, arki rullasi, pöydässä oli ruokaa, vaatteet puhtaita, lapset kuskattu harrastuksiin, taloa tehty huone kerrallaan kuntoon. Eihän sen niin väliä, ettei äiti useinkaan jaksanut nauraa.

Mutta sitten sieltä nurkan takaa ei hypännytkään enää suuria muutoksia, arki muuttui tasaisemmaksi.  Olin tottunut siihen, että käsittelin isoja asioita siinä sivussa, arjen vauhdissa, sen minkä ehdin. Kun aikaa äkkiä olikin enemmän, huomasin, etten voinutkaan kovin hyvin. Ja etten ollutkaan pysynyt muutosten tahdissa niin hyvin kuin olin itselleni uskotellut. Arki jatkui, eteenpäin mentiin, mutta oma suuntani oli kadoksissa. Tulevaisuus oli täynnä epävarmuutta, ja vointi tuntui huononevan koko ajan. Lonkkia särki päivät ja yöt, askel oli raskas ja olin tukevasti sokerikoukussa.

Ymmärsin kyllä, että jotain pitäisi tehdä. Pitäisi tehdä, niin, niitä muutoksia. Ja että niitä ei kukaan muu tekisi puolestani. Vaaka kertoi karulla tavalla sen, että aikaa ja voimia ei ollut riittänyt omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Se oli asia, josta oli helpoin luovuttaa vaikeina aikoina. En ollut osannut, ymmärtänyt, enkä jaksanut huolehtia itsestäni, vaikka se olisi auttanut pyörityksen keskellä. Tietenkin, kuinka helppoa se onkaan ymmärtää näin jälkikäteen.

Neljän vuoden aikaan kertyneet kilot, yli 20, oli kuitenkin melkoinen potti. Tuntui, etten tunnistanut itseäni peilistä, silloin harvoin kun pysähdyin katsomaan. Tunsin itseni tanakaksi palloksi, joka hengästyi jo portaita noustessa. Juhlat olivat kauhistus, sillä se tarkoitti, että jouduin ostamaan itselleni uusia vaatteita. Ähkimään sovituskopissa vain huomatakseni, että kauniskaan mekko ei näyttänyt päälläni oikein miltään. Liikunta oli minimissään, tosin rauhallisilla kävelylenkeillä kävin säännöllisesti. Mutta vain sen takia, että sain silloin hetken olla omissa ajatuksissani. Välillä yritin keventää ruokavaliotakin, mutta palasin äkkiä tutun ja turvallisen suklaalevyn luokse.

Kuitenkin aina jossain vaiheessa stoppi tulee vastaan. Toisilla aiemmin, minulla melko myöhään. Viime vuonna, heinäkuun lopulla lähdin meidän esikoisen kanssa Barcelonaan. Matka oli oikein onnistunut, säät suosivat ja näimme paljon. Sanaharkoiltakin pitkälti vältyttiin, toisin kuin arjessa murrosikäisen kanssa. Ihan kymppimatka siis, jos unohdetaan lonkkasäryt. Ne olivat kesän aikana vain pahentuneet, pitivät öisin hereillä ja jomottivat päivät. Mutta huonoon oloon ja särkyihinkin tietyllä tavalla tottuu. Niistä tulee arkea.

Barcelonassa kävelimme paljon, aamusta iltaan. Ja kuinka monta kertaa jouduinkaan hidastamaan tahtia, pysähtymään kadunkulmaan lepäämään. Kipu oli ajoittain repivää ja joka askel sattui. Ennen nukkumaanmenoa levitin kylmägeeliä ja särkylääkettä oli välillä pakko ottaa, että olisin edes hiukan nukkunut. Kun olimme tulleet takaisin kotiin, aloin viimein ymmärtää. En ollut nelikymppisenä vielä valmis siihen, että pelkkä kävelykin olisi tuskaa. Jostain säryt johtuivat, eivätkä ylimääräiset kilot varmasti auttaneet asiaa. Oma hyvinvointi oli asetettava ykköseksi. Oli katsottava peiliin ja hyväksyttävä se, että muutos olisi jälleen edessä. Mutta tällä kertaa sellainen muutos, joka olisi omissa käsissäni. Ja joka toivottavasti toisi paljon hyvää tullessaan. Niinpä syyskuussa otin rohkeasti  ensimäisen askeleen.

Ja tämän pitkän alustuksen jälkeen jatkan tarinaa seuraavalla kerralla. Kuten aina, asiat muuttuvat helpommaksi kunhan vain uskaltaa aloittaa. Niin toivottavasti on myös tästä aiheesta kirjoittamisen kohdalla : )

Leppoisaa ja rentoa sunnuntai-iltaa! Muistakaa huolehtia itsestänne : )
Päivi

Ps. Eikö olekin kaunis jouluruusu! Sain sen hyviltä ystäviltäni jouluna ja se kukkii upeasti edelleen. Vaikka nimi viittaa keskitalveen, niin mielestäni kukassa on myös ripaus kevättä!

Kevättä kehiin

Viime kerralla juttelin vielä joulusta, joten nyt äkkiä vähän keväisempää ilmettä etten vaikuta ihan jämähtäneeltä! Kirsikanoksat ovat kestäneet jo yli viikon ja uusia kukkia on puhjennut paljon. Ripottelin oksia useampaan maljakkoon, tuossa tulppaanien joukossa ovat mielestäni kauneimmillaan. Aurinkoa ei ole taaskaan moneen päivään näkynyt, joten kukat tuovat edes vähän sellaista kevättalven tuntua. Vaikka vielä taidetaan elää ihan keskitalvea...täällä meilläpäin lunta on kuitenkin niin vähän, että välillä täytyy talvikin oikein kuvitella.

Ja mitäs muuta... Arkea eletään - esikoinen on vatsataudissa, juuri mitattiin kuume ja lähes neljässäkymmenessä huitelee. Olisipa onni, jos muut lapset eivät tällä kertaa tulisi kipeäksi. Eikä mielellään me aikuisetkaan! Mutta kovin vähän meillä on kärsitty näistä flunssista ja muista pöpöistä (kuopusta lukuunottamatta) joten emme valita. Mutta on yksi asia mikä hiukan jo kismittää. Pyykkikone! Meni rikki juuri ennen joulua aatonaattona, siinä vaiheessa kun kaikki vaihdetut lakanat, pyyhkeet yms. olivat tarkoitus pestä. Eikä ole kone vieläkään kunnossa, sillä uuden korjausosan toimitus on viivästynyt. Ajelen siis tiuhaan tahtiin veljeni ja appivanhempien luokse pyykkikassieni kanssa. Mutta mikäs kiire tässä, onneksi ei sentään ole tarvinnut käsin pyykkiä pestä : ) 

Kodinkoneet ovat meillä kahta merkkiä, Siemens ja AEG. Ensiksi mainitut ovat toimineet moitteetta, mutta näiden A-alkuisten kanssa on ollut todella huonoa tuuria. Pyykkikone on nyt jo toista kertaa rikki viiden ikävuotensa aikana, tiskikone hajosi sekin viime vuonna. Ja korjaajaa on tarvittu myös pakastinkaapin ja kuivausrummun kanssa. Vai onko meille vain sattunut "maanantaikappaleet"? Mies jo päätti, että koskaan meille ei enää tule tätä samaa merkkiä : /

Mutta aina jotain hyvääkin! Ainakaan eivät enää hiiret melskaa vintilla! Joulun aikaan kaksi rohkeaa yksilöä tuli ihan sisälle saakka, keittiöön juoksentelemaan. Hiirulaisten harmiksi Nacho-kissa oli kuitenkin sisällä ja nappasi yllätysvieraat saman tien. Loput kolme täytyi pyydystää hiirenloukulla. Ei niin hirveästi haittaa vaikka siellä vintillä vilistäisivät, mutta ihan sisätiloihin en näitä otuksia haluaisi . 

Ja taas on nukkumatin aika, kauniita unia : ) 

Päivi

Kerrankin ajoissa

Nyt ennen kuin kukaan ehtii vilkaista ensimmäistäkään kuvaa - toivottavasti - täytyy hiukan selittää tuota otsikkoa : ) Olin kyllä mielestäni oikein ajoissa viikko sitten loppiaisena kun heti aamusta keräsin kaikki joulujutut pois. Jopa kuusen, joka usein saa olla meillä tammikuun puoleen väliinkin. Se kun valaisee mukavasti pimeänä talviaikana. Niin, keräsin siis kaiken tarmokkaasti talteen ensi vuotta varten. Loppiaisen aattona ehdin ottaa jopa kuviakin, jotka siinä joulun tiimellyksessä jäivät.

Ja silti tämä postaus tulee vasta viikko loppiaisen jälkeen?!? Parempi siirtyä niihin kuviin vaan ; D

Kuluneen viikon olen taistellut oman unirytmini ja kaiken muunkin uneen liittyvän kanssa. Nämä unijutut ovat olleet melko hankalia viime vuosina ja uni kun on vielä siitä kenkku kaveri, että se ei pelkkiä käskyjä tottele. Että vaikka käskisi itsensä nukahtaa, niin eipä se yleensä mitään auta.
Joten sumuisina päivinä en ole saanut tätä postaustakaan eetteriin. Ja nyt kun sain, niin otsikko ei ole enää ollenkaan ajantasalla ; )

Sen verran joulua vielä armahdin, että jätin nuo maljakoissa olevat kuuset esille. Samoin kuin katossa roikkuvat kolme isoa paperitähteä. Ajattelin, että pikkukuuset sopivat hyvin talveen ja ainakin tähän tammikuuhun. Mutta pari päivää sitten kauppareissulla näin kirsikanpuun oksia. Arvaahan sen miten siinä kävi! Kuusi ressukoille tuli lähtö : )

Mutta nyt taas kiireesti hätyyttelemään nukkumattia! Kauniita unia ja pirteää keskiviikkoa,
Päivi

Silti paljon hyvääkin

Näin vuodenvaihteessa oma olotila on hiukan nostalginen - yksi vuosi on taas takana ja uusi on juuri alkanut. Vanhan vuoden hyvästelen mielelläni, se ei ollut niitä helpoimpia. Oikeastaan jo muutaman viime vuoden ajan elämässäni on ollut paljon sellaista, mikä on saanut ne tuntumaan raskailta. En siis  ihan voi allekirjoittaa lausetta "elän elämäni parasta aikaa". Mutta silti niihin hankaliin ja raskaisiinkin aikoihin mahtuu myös paljon hyvää. Se muistui taas mieleen kun tein tämän pienen koosteen viime vuodesta.

TAMMIKUU 2014

Tammikuussa ostin ensimmäiset esikot tuomaan tuulahduksen keväästä. Aurinko näyttäytyi pitkään kestäneen pimeän ajan jälkeen ja samaan aikaan alkoi oma kaipuuni valkoisia seiniä kohtaan. Enpäs silloin arvannut kuinka moneen otteeseen maalisutiin tulisin vuoden aikana tarttumaan ; ) Työrintamalla asiat eivät sujuneet odotetulla tavalla ja lohtusoppa (bataatti-porkkanasosekeitto) tuli tarpeeseen.


HELMIKUU 2014

Arki vei helmikuussa kuin pässiä narussa ja välillä mietin, että olenko enää yhtään tilanteen tasalla. Pieniä iloja kuitenkin riitti, kuten kaunis tiskirätti keittiössä ja leikkokukat olohuoneessa : ) Innostuin myös macarons-leivoksista. Ensimäinen kokeilu epäonnistui, mutta toisella kertaa pikku kakkuset pysyivät jo kasassa. Ja olivat hyviäkin!


MAALISKUU 2014

Kyllä maaliskuussa varmaan jotain muutakin tapahtui, mutta päällimmäisenä mielessä on keittiön piristynyt ilme. Talvilomalla aloitimme homman kääntämällä kaikkien yläkaappien vetimet vaakatasoon - muuta ei pitänytkään tehdä. Mutta sitten innostuimme laskemaan tiskikoneen lattiatasoon, joka johti siihen, että piti hankkia uusi pätkä työtasoa. Olimme myös jo pitkään miettineet tummanruskeiden tasojen käsittelyä vaaleamman sävyisiksi, joten ei muuta kuin hiomakone hommiin ja uutta vahaa pintaan! Vieläkin jaksan hämmästellä sitä, kuinka suuri vaikutus keittiön yleisilmeeseen tasojen värin vaihtumisella oli.

Seuraava projekti olisi hankkiutua eroon muutamasta yläkaapista ja laittaa niiden tilalle avohyllyt...ehkä seuraavan talviloman aikana ; )


HUHTIKUU 2014

Huhtikuussa kevät alkoi vallata ajatukset. Ja maiseman. Pihapiirissä valtoimenaan kukkivat valkovuokot ovat joka vuosi yhtä ihmeellinen asia. Päivät pitenivät harppauksin ja valon määrä sisätiloissa kasvoi samaa tahtia. Pääsiäisenä herkuteltiin maukkaalla porkkanakakulla.


TOUKOKUU 2014

Kukkahullun onnenpäivät alkoivat! Aloitin monta kuukautta kestävän kauden herkillä tuomenoksilla. Muistelin aikaa reilut kaksitoista vuotta sitten - silloin minusta tuli ensimmäisen kerran äiti Kolumbian auringon alla. Kinuskikissan kevään leivontaliite ilmestyi Unelmien Talo&Koti -lehden välissä. Yksi liitteen jutuista kuvattiin meillä maaliskuussa ja Silvan leivontakipinä vaan kasvoi entisestään : ) Ja minä voitin Monday to Sunday Home -blogin arvonnasta Päivi-kaiman pellavamalliston tyynyliinat. Ihanampia ei olekaan!


KESÄKUU 2014

Kylmä alkukesä ei tahtia haitannut, kun lapset pitkän kouluvuoden jälkeen pääsivät kesälaitumille. Ja mahtuihan mukaan pari aurinkoista ja lämmintäkin päivää. Silloin kävelin Silvan kanssa pitkin pellonreunoja puhaltelemassa voikukkien hahtuvia. Kesäkuussa maljakoihin oli ihan tunkua, niin paljon kauniita kukkia oli puut, pensaat ja ojanpielet täynnä. Macarons-innostu jatkui, ja tällä kertaan sain tehdä tilauksesta parisataa pikkuleivosta siskon pojan rippijuhliin.


HEINÄKUU 2014

Jos alkukesä olikin kylmä, niin heinäkuussa helteet hellivät. Pihalla ja terasseilla tuli vietettyä suuri osa ajasta. Ruukkukukat loistivat, kunhan vaan muisti tarpeeksi kastella. Pieniä kesäretkiä tehtiin lähiseuduille ja yksi niistä suosikkipuotiini Tiirinkosken Tehtaalle Hämeenlinnaan. Aivan heinäkuun lopulla lähdin Barcelonaan äiti-poika -reissulle meidän esikoisen kanssa. Meillä oli oikein mahtava matka ja tänne blogiinkin on tarkoitus kuvia vielä laittaa. Olen vaan täysin jämähtänyt satojen reissukuvien käsittelyn suhteen : D


ELOKUU 2014

Elokuussa oli mukava taas leipoa, mm. pieniä mutakakkuja mikrossa. Terveellistä siemenmysliä olin tehnyt läpi vuoden ja innostuin siitä ottamaan kuvia myös tänne blogiin. Takaterassi tuntui kaipaavan jotain uutta ja keksimme kiinnittää kattoon Ikean aurinkokenno-valaisimia. Kevyet pallot heiluivat kauniisti tuulenvireessä ja pimeällä hiukan myös valaisivat. Elokuussa lasten koulu taas alkoi ja elämä palasi kesärientojen jälkeen hiljalleen normiarkeen.


SYYSKUU 2014

Syyskuu oli kuukausi jolloin tapahtui paljon. Ja se oli myös erityisen merkittävä omalle hyvinvoinnilleni.

Kukkakausi alkoi lähestyä loppuaan, mutta vielä riitti maljakoihin auringonkukkia, hortensioita ja pihlajanoksia. Aikaiset syysaamut olivat täynnä upeita sumumaisemia ja päivällä aurinko lämmitti retkellä läheiselle Torronsuolle. Sain kunnian kirjoittaa Unelmien Talo&Koti -lehden Ystäväkirjaan ja aivan kuun lopussa vietimme lasten tripla-synttärijuhlia. Olin aloittanut vanhan puusohvan kunnostuksen jo aiemmin kesällä, mutta se homma jäi helteen jalkoihin. Syksyn tullen oli hyvä saattaa työ loppuun.

Muutama viime vuosi ovat olleet raskaita ja oma jaksamiseni on monesti ollut koetuksella. Kun voimat olivat  menneet moninaisten asioiden huolehtimiseen ja murehtimiseen, ei niitä enää riittänyt oman hyvinvointiin. Kiloja oli äkkiä kertynyt reilut 20 ylimääräistä, askel oli raskas ja paikkoja kolotti. Kesällä saavutin huonon olon lakipisteen ja aloin kerätä voimia tulevaan elämänmuutokseen. Sen aloitin syyskuussa.


LOKAKUU 2014

Ruokavalion muutosten ja liikunnan lisääntymisen myötä virtaa riitti uudella tavalla. Innostuin myös kokeilemaan terveellisempiä tuulia keittiössä ja vadelma-suklaa-raakakakusta tulikin suuri suosikkini.  Lokakuussa oli paljon kauniita ilmoja istutella syyskukkia ruukkuihin ja ihastella kylmempien ilmojen tuomaa "talvista" valoa sisällä. Sohvaprojekti tuli viimein valmiiksi. Jäin miettimään puusohvan lopullista pintakäsittelyä, mutta ainakin toistaiseksi se on saanut olla "au naturel" : )


MARRASKUU 2014

Ja mitä sitten tapahtui marraskuussa? Elämänmuutokseni ja suunnitelmat työasioiden suhteen tekivät sen, että blogi jäi sivuosaan. Se harmitti monet kerrat, mutta en saanut itsestäni irti sitä, että olisin kirjoittanut sisustusjuttuja. Sen sijaan olisin kovasti halunnut kirjoittaa asioista ja muutoksista, joita parhaillaan tein ruokavalioni ja hyvinvointini eteen. Mutta en uskaltanut. Mietin, että ketään ei varmasti kiinnosta.

Niin, yhden postauksen sentään blogiin tein. Juhannusruusuista marraskuussa : )


JOULUKUU 2014

Ja niin tuli taas joulukuu. Joulufiilis oli kateissa ja blogikirjoitukset loistivat poissaolollaan. Kaikki inspiraatio oli hävinnyt jonnekin muutosten jalkoihin. Joulu kuitenkin sujui oikein hyvin ja leppoisasti, ehkä juuri siksi, että kerrankin en haalinut itselleni sitä ja tätä tekemistä. Aina ne joulupuuhat ovat olleet mieleisiä, mutta niitä vaan on tullut itselleen "määrättyä" liikaa. Pipareiden leipominenkaan ei ole mukavaa, jos niitä on PAKKO tehdä ; )

Valkoinen joulu toi aivan erityisen tunnelman tullessaan. Piha ja terassitkin olivat paljon kauniimpia kuin sadesäällä. Monien muiden tapaan innostuin pikkukuusista, joita hain sekä sisälle maljakkoon, että myös kuistille ruukkuihin.

Joulukuussa keräsin myös rohkeutta ja päätin, että kyllä sittenkin kirjoitan myös tästä elämänmuutoksestani. Sanana se kuulostaa kovin suureelliselta, mutta on sillä ollut myös vaikutuksia. Paino on nyt tippunut noin kymmenen kiloa, ruokavalio muuttunut terveellisemmäksi ja liikunnan ilo alkanut taas pitkän tauon jälkeen löytyä. Paljon on vielä kiloja pudotettavana jos mielin sinne entisiin lukemiin. Mutta jokaisena päivänä opin uutta. Välillä mennään askel taaksepäin tai junnataan paikoillaan, mutta siltikin olen yllättynyt erityisesti siitä, miten paljon ruokavalio voi ihmisen hyvinvointiin vaikuttaa. Sitä ei silloin aiemmin suklaata mussuttaessaan jaksanut, eikä halunnut ymmärtää : )

Hyvinvointi-asiat eivät varmastikaan kaikkia kiinnosta, mutta uskoisin kuitenkin, että on muitakin keski-ikäisiä naisia, joilla paino on päässyt arjen hulinassa ja haasteissa karkaamaan lukuihin, jotka eivät itseä miellytä. Uskon, että on muitakin itseni lisäksi, jotka toivovat lisää voimia ja jaksamista, sitä, että ei kolota ja särje. Että on muitakin, jotka miettivät ja haluavat tehdä muutoksia ruokavalioonsa. Näistä asioista ajattelin kirjoitella pikapuoliin ja siitä, miten itse lähdin liikkeelle. Vieläkään tästä aiheesta puhuminen ei kuitenkaan tunnu helpolta, sillä oma hyvinvointi ja paino ovat niin henkilökohtaisia asioita. Mutta sitten ajattelin, että kuinka viime kuukausien aikana olen saanut voimia ja vinkkejä heiltä, jotka ovat blogeissa kirjoittaneet omista elämänmuutoksistaan. Joten kyllä minäkin rohkenen - jos vaikka joku teistä olisi samassa veneessä kanssani : )

Palataan pian, mutta nyt toivotan teille kaikille mitä parhainta vuoden alkua! Lämmin kiitos ja halaus lukuisista kauniista kommenteista, joita olen saanut, vaikka olenkin niin laiskasti viime aikoina kirjoittanut. Teidän ihanat viestit ja kommentit ovat olleet suuri ilo, monen hankalan päivän pelastus <3

Iloa ja valoa viikonloppuun,
Päivi

Talvinen kuisti

Heipä hei pitkästä aikaa!

Täällä olen vielä ihan joulutunnelmissa, vaikka silloin pari viikkoa sitten se joulumieli olikin aivan  kadoksissa. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, joulu oli hyvä, kaunis, rento ja leppoisa. Vieraita meillä on käynyt lähes joka päivä, mikä sekin on mukavaa, sillä siinä normiarjen huiskeessa kyläilyt usein jää vähemmälle. Joulunaika jatkuu edelleen, lapset lomailevat koulusta ja tuo siippakin tekee töitä etänä vielä tämän viikon.

Oli ihan jännä huomata, että nyt kun joulua kohtaan ei ollut juuri mitään odotuksia, eikä varsinkaan niitä itse itselle määrättyjä "pakkohommia", niin kaikki sujui paljon rennommin. Ja mikä parasta, me molemmat Markon kanssa osasimme höllätä juuri niissä jutuissa, jotka itse kumpaisellekin ovat helposti aiheuttaneet pientä joulustressiä.

Tosin, yksi asia vaatii kyllä taas pikaista ryhdistäytymistä - reippaan arkirytmin löytyminen. Tänne blogiin ajattelin laittaa muutamia jouluisia kuvia huushollista, mutta en ihan pysy perässä ajan kulussa. Iltapäivän hämäryys tulee niin aikaisin, vaikka tuo upea lumipeite paljon tuokin lisävaloa. Kun siis muistin tarttua kameraan, oli sisällä jo liian pimeää. Onneksi kuitenkin ulkona näki vielä hyvin, joten tässä muutama talvinen kuva kuistilta. Enempää en olisi tarjennut ottaakaan, sillä pakkaslukemat olivat aikamoiset : )

Joulukuun alussa hain veljen metsästä pari pientä kuusta ja istutin ne ruukkuihin. Molempien puiden oksilla on myös valosarjat, joista tulee mukavasti tunnelmaa pimeään iltaan. Näistä kuusista tykkään niin paljon, että saavat olla paikoillaan ihan sinne kevääseen saakka. Jos vaan eivät innostu tiputtelemaan neulasia : )

Oikein reippaita ulkoilukelejä kaikille - vielä pari päivää jäljellä tätä vuotta!
Päivi