keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Lusikka kauniissa kädessä


Flunssa, maailman tylsin jutunaihe! Ja siltikin siitä kirjoitan kun ei päähän muuta nyt mahdu. Hetimmiten täytyy myös todeta, että olisi pitänyt ottaa se lusikka kauniiseen käteen jo melkein kolme viikkoa sitten. Silloin flunssa hyppäsi selkään. Ja sitkeä kaveri onkin. Kolmen viikon aikana tauti on kiertänyt koko perheen, mutta kappas vaan, olen ainut joka ei ole siitä päässyt eroon. Nyt sitten tolkuttoman pärskimisen keskellä, antibioottikuuri kädessä, on pakko myöntää, että ehkä olisi kannattanut levätä vähän aikaisemmin...aina se vaan on yhtä vaikeaa. Kuumetta on ollut koko ajan, mutta vain niin vähän, ettei sen turvin ole oikein kehdannut sänkyyn kaatua. 

Sekin täytyy myöntää, että tämä  on sellainen tilanne jossa voisin ottaa tuosta miehestä mallia. Hän osaa hoitaa flunssansa oppikirja-tyyliin pois. Lepää silloin kun tarve vaatii. On sitä kuumetta tai ei. Yritän muistaa nämä opit sitten seuraavalla kerralla. En ole ennen mieltänyt olevani kovinkaan jääräpäinen, mutta tämä lepoasia on sellainen, jota en tähänkään ikään mennessä ole oppinut. 

Pieni harmin aihe on myös se, että flunssa on lyönyt kapuloita rattaisiin hyvin alkaneen elämäntaparemonttini suhteen. Liikunta on jäänyt taka-alalle, ja miten sitä onkaan helppo tarttua helliviin herkkuihin ja lohduttavaan leipään. Jos vaikka helpottaisivat tukkoista oloa. Muutaman viikon lohtusyöminen on kyllä lähinnä turvottanut, ei niinkään helpottanut. Mutta menköön flunssan piikkiin. Palataan arkeen sitten kun aika on. Toivottavasti pian kuitenkin. 

Helppohoitoinen inkalilja ilahduttaa väsynyttä kukkien hoitajaa. Kukkii kauniisti viikosta toiseen, eikä vaadi kuin veden vaihdon silloin tällöin. Yksi oksa ei edes paljoa kukkakaupassa maksa, joten oikein oiva ja edullinen arjen piristäjä. 

Meillä talvilomaviikko on sujunut kuitenkin hyvin, vaikka tässä itsekkäästi vain omaa tautikertomustani kirjoitin. Mukavia kyläilyjä puolin ja toisin, synttärijuhlia, elokuvia, vähän leipomistakin. Ja vielä on puolet viikosta jäljellä : ) 

Iloa ja aurinkoa, pysykäähän terveinä!
Päivi


torstai 19. helmikuuta 2015

Autuas aurinko, virkistävä vihreä










Olen aina ollut suuri leikkokukkien ystävä, mutta viherkasvit ovat jääneet hieman paitsioon. Johtuu varmasti paljon siitä, että en ole saanut niitä kovinkaan hyvin menestymään. Olisi kyllä hienoa, jos vaikka olohuoneen nurkassa kukkisi muhkea kiinanruusu. Lapsuuskodissani sellainen oli, huoneenkorkuinen. Valokuvista olen tarkistanut, että tässä asiassa muisti ei ole pettänyt : ) Muitakin viherkasveja oli paljon ja äiti hoiti niitä huolella. Kiinanruusu oli kuitenkin erityinen, sillä se oli todella vanha. Sitä vaalittiin ja se kukki upeasti vuosikausia. Jostain murrosiän tienoilta muistan, että kiinanruusu oli kuitenkin tullut tiensä päähän ja se jouduttiin laittamaan pois. 

No, on meilläkin kiinanruusuja ollut useampia, sellaisia pieniä. Ja pieniksi on jäänyt myös niiden elinikä - ei saatu niistä lapsille siirtyviä perintökasveja. Hyvin alkaneen alun jälkeen huonosti on käynyt myös muille viherkasveille. Leikkokukat ja pihalta kerätyt oksat ovat olleet paljon helpompia. Mutta kun hyvä idea tulee vastaan, niin sinnikkästi täytyy taas yrittää. 

Glorian Kodin sivuilta, klik, löysin hauskan vinkin pienille viherkasveille. Mariskoolejakin oli kaapissa käyttämättöminä. Villiviinille valitsin sinisen skoolin, mutta kodinonnen istutin vähän rouheampaan betoniruukkuun. Edellispäivänä aurinko paistoi kirkkaasti vielä pitkälle iltapäivään. Silva oli tullut koulusta, söi välipalaa ja teki läksyjä keittiön pöydän ääressä. Minä kuvailin kasveja, siirtelin niitä pöydältä toiselle, enkä millään osannut päättää missä olisi paras paikka. Lopetin sitten siinä vaiheessa kun Silva kysyi, että saako tässä talossa edes rauhassa syödä ; ) Mutta niin, upea auringonpaiste ja vihreä väriterapia, ihan keväinen tunnelmahan niistä tuli!

Yksi päivä vielä ja sitten meillä täällä Hämeessä alkaa lasten talviloma! 
Sitä odotellessa iloisen illan toivotuksin, 
Päivi


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Laskiaisen neliöt

Tänään oli sellainen touhukas päivä, mutta hyvällä tavalla. Ei kiireen tuntua, eikä stressiä tekemättömistä töistä. Niitähän kyllä on, kirjoitustöitäkin olisi pitänyt tehdä, mutta siirsin suosiolla huomiselle. Ei ne päivässä mihinkään karkaa. 

Sunnuntaisin tulee usein nukuttua pitempään, mutta tänään viime päivät vaivannut kova yskä herätti aikaisin. Jostain syystä olin kumman virkeä ja ajattelin, että teenpäs lasikulhoon uuden satsin mysliä. Ja sen perään vielä maailman parasta toffeeta. Kun olin saanut kaikki kuntoon ja tiskit koneeseen, oli kello vasta vähän yli kymmenen. Ennenkuulumatonta minun sunnuntaiaamuissa! Mutta kyllä tuli hyvä mieli, kannattaisi siis aina nousta aikaisin. Loppupäivä täyttyi sekalaisista hommista ja hiljalleen taloonkin taas tuli ääntä tyttöjen kotiutuessa. Olivat molemmat tahoillaan yökylässä eilisestä iltapäivästä lähtien ja ainoastaan esikoinen oli kotona. Ja kyllä olikin hiljaista - Markon kanssa mietittiin, että tällaistako se sitten kymmenen vuoden päästä on... Nyt sitä ei aina jaksaisi joka päivästä mekkalaa, ja sitten vuosien päästä näitä ääniä luultavasti kaipaa. 

Niin ja syötiinhän me laskiaispullia tietenkin! Tytöt kavereineen olivat vähän aikaa myös pulkkamäessä, mutta lisää lunta saisi kuulemma tulla. Nyt pulkka oli välillä mätkähtänyt ikävästi kuoppiin. Kameraa en tänään ottanut esille ollenkaan, joten kännykkäkuvilla mennään tämä postaus : ) 

Ei muuta kuin hyvää yötä taasen! Kovasti elättelen toivoa, että heräisin aamulla yhtä virkeänä kuin tänään...Kauniita unia toivotellen : ) 
Päivi


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Vähän rupsahtaneena kauneimmillaan


Rupsahtamisella tarkoitan nyt ihan vaan tulppaaneita, ei sen vakavampaa :D Mutta onneksi ehdin ottaa näistäkin kaunokaisista muutaman kuvan ja ihan viime tipassa vielä. Meillä nimittäin kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, että joku asia voisi olla kaunis tuollaisena, no, parhaat päivänsä nähneenä...

Mennyt viikko on ollut itselläni sellainen kohtuu vauhdikas - joko olen istunut kuin tatti tässä koneen ääressä tekemässä keskeneräisiä kirjoitusjuttuja ja ties mitä valmiiksi tai sitten olen mennyt tilaisuudesta ja paikasta toiseen. Harvoinhan tällaisia hurlumhei-viikkoja tulee, mutta sitten kun niin käy, niin kotihan muuttuu heti toisena päivänä paikalleen viemättä jääneiden tavaroiden kaatopaikaksi. Yleensä tosin minä olen ainoa, ketä se ärsyttää. No, tällä kertaa erikoista oli se, etten oikeastaan ehtinyt edes huomata sekasotkua. Tai pakko myöntää, huomasin, mutta en ehtinyt, enkä jaksanut tehdä sille mitään. 

Marko sitten perjantaina kysyi, että ei kai haittaa jos hän laittaa viikonloppuna tuuleamaan. Mikäs siinä, hyvä kun jollakin tarmoa riittää. Niin hävisivät tavarakasat, siivoukset oli hoidettu, pullaa leivottu pakkaseen, pari kuivakakkuakin vielä, pyykkiä pesty monta koneellista (juu, viime viikolla vihdoin saatiin pyykkikone korjattuna takaisin) ja tuosta noin vaan heitetty vaalimani tulppaanit roskikseen! Yritin valistaa, että vähän varsia leikkaamalla olisivat vielä menneet muutaman päivän. Hämmästyneen näköisenä mies totesi, että ai, hänen mielestään rupsahtaneet kukat eivät ole sitten yhtään kauniita! No, mikä siinä sitten,  ei niitä tulppaaneita enää takaisin maljakkoonkaan voinut sieltä roskiksesta poimia. Vaikka hetken mietin kyllä sitäkin. Mutta sen verran keskustelua tästä episodista tuli, että saan kyllä rauhassa hoitaa kukkaseni jatkossa. Ja onhan sekin hienoa, että vielä sitä näin parinkymmenen yhteisen vuoden jälkeen oppii puolisosta uusia asioita :D

Ps. Tuon kiireviikon takia vastaaminen kommentteihin (Elämäntapamuutoksen ensiaskeleet) on edelleen kesken. Lämmin kiitos kaikista ihanista viesteistä, palaan niihin huomenna ajan kanssa. Nyt yritän noudattaa tätä uniohjelmaani ja hipsin nukkumaan : ) 


perjantai 6. helmikuuta 2015

Maailman paras toffee





Maailman kaikkia toffeita en tietenkään ole maistanut, mutta nimitän tätä kuitenkin sellaiseksi : )  Merisuolalla huiskittu pähkinätoffee - erittäin helppotekoinenkin vielä ja vain muutama ainesosa. Ei valkoista sokeria, sitä jota nyt niin yritän vältellä. Ohje löytyy Kiitos Hyvää -kirjan nettisivuilta, klik.

Tein tätä toffeeta alkuviikosta ja nappasin kiireessä nämä kuvat. Tänään sitten ajattelin, että otan kuitenkin vähän lisää kuvia, vaan eipäs onnistunut. Jääkaapissa oli jäljellä tasan kaksi palaa! Nämä terveellisemmät leipomukset, joita olen viime aikoina tehnyt, eivät aina ole tuolle muulle perheelle kelvanneet. Mutta tämä toffee maittoi erityisesti Markolle, pyysi tekemään pian lisääkin. 

Terveellisten elämäntapojen osalta tämä viikko on ollut hieman takkuinen. Syönyt olen kyllä ihan järkevästi ja sitä vettäkin muistanut riittävästi juoda. Mutta uni on ollut hukassa. En sitten millään malttaisi mennä ajoissa nukkumaan, ei vaikka väsyttäisikin. Unetkin ovat olleet ihan liian mielikuvituksellisia ja herättäneet öisin monet kerrat. Aamulla olo on kaukana pirteästä, iltapäivällä kahta nuukahtaneempi. Ja väsyneenä tekee mieli makeaa. Se toki auttaa, että syö muuten terveellisesti, eikä päästä ateriavälejä hurjan pitkiksi - tämäkin asia, jonka opettelu ei ole ollut ihan helppoa. Iltapäivien väsymyspuuskissa olisin varmasti napsinut karkit keittiön kaapista, jos niitä olisi siellä ollut. Onneksi oli tätä toffeeta - iltapäivät tuli pelastettua, eikä tarvinnut pelätä sitäkään, että lonkkia olisi taas alkanut särkeä. Edelleenkään en siis tiedä, mikä merkitys ruokavaliolla mahdollisesti on särkyihin, mutta kiitos teille, sain edelliseen postaukseen liittyen monia hyviä neuvoja ja vinkkejä : )

Huomiseksi ei taida olla ihan samanlaista keliä luvassa kuin tänään, mutta hienoa, kun aurinko kuitenkin hetken kävi lämmittämässä. Hain Silvaa koulusta hieman myöhässä ja tyttö odotti toppavaatteissaan lumihangessa istuen, auringonpaisteessa. Oli kuulemma kamala helle!!!

Ihanaa viikonloppua! Eikä se hellekään yhtään haittaisi :D
Päivi


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...